Uutta yhteiskuntjärjestelmää muodostamaan Ihmisen perisynnin ahneuden aiheuttamille ongelmille pitäisi löytyä keinot, jotta elämä tuleville sukupolville helpottuisi. Kehitys tosiaan on mennyt eteenpäin aikojen saatossa, silti ihmisen jättämä jälki turmelee samalla maapallon sietokykyä. Vaikka aivokapasiteetti ongelmien välttämiseksi olisikin, on lajikohtainen ahneus vain pahentanut tilannetta. Haluan omalla sanomallani ottaa kantaa, mitä suomessa ja maailmassa on mielestäni vialla.

Kansan pelihimo hallituksen avuksi?

Raha-automaattiyhdistyksen päätös tuplata päävoittoja rahapeleissä, houkuttelee taas uusia pelaajia (köyhiä) koittamaan onneansa kohentaa omaa tilannettaan. Kuitenkin pelihimo vie mennessään ja tuottaa taas lisää ongelmia ihmisten talouteen, tämä on todellista hyvinvoinnin alasajoa.

Nuoret, eläkeläiset yms. joiden tulot muutenkin ovat pienenlaiset, jäävät pelihimon valtaan ja ongelmat kasaantuvat usein lähiomaisten hoidettaviksi.

Venäjällä valtio päätti heinäkuuhun mennessä siirtää pelikasinot siperiaan ja muihin syrjäisiin kolkkiin, jotta kansalaisten pelihimo saataisin aisoihin ja ne pienetkin varat voidaan hyödyntää perustarpeisiin.

Suomessa on peliautomaatteja sijoitettu jokaiseen pieneenkkin palvelupisteeseen, jotta myös tilan ylläpitäjäkin saa omat bonuksensa pelaajien tuotosta.

Kuitenkin rahapelien pelaamista, pitäisi hillitä, eikä päinvastoin saada uusia uhreja loukkuun, joiden seuraukset voivat tuhoisia kaikille peliriippuvuudesta kärsiville.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ei näillä automaateilla mitään tekemistä onnen kanssa ole.
Peliautomaatit eivät ole yleensä edes arpajaisia, joissa joku sentään voittaa.
Tavalliset peliautomaatithan on rakennettu niin, että peli-iloa niistä kyllä saa, mutta voitot ovat täysin mahdottomia saavuttaa pidemmän päälle - tottahan jokainen vähennyslaskua osaava tuon laskennan hallitsee... kait...!?
Eikö totta?

Käyttäjän esaolkoniemi kuva

Peliriippuvuus ja sen seuraamukset tulevat lisääntymään, jos ei peliautomaattikantaa harvenneta.

Kun ongelmia pitäisi ryhtyä ehkäisemään, tämä suuntaus tulee lisäämään sitä.

Käyttäjän mikke1 kuva

Peliriippuvuuden uhreja on jo aika paljon. Jos iltapäivälehtien lööppejä on uskominen, niin joukossa myöskin Claes Andersson.
Ja kaiketi RAY:n tuella toimii projekteja, joilla peliriippuvaisia pyritään vauttamaan himoistaan.

Käyttäjän jakh kuva

Olen miettinyt miksei jakamattomia lottovoittoja jaettaisi pienituloisten hyväksi..Jakamattomat voitot jaetaan nyt lisäarvonnoilla eteenpäin

Käyttäjän esaolkoniemi kuva

Peliriippuvuus, kuten myös alkoholismi ei vain ole yksilön ongelma, vaan siihen liittyy myös lähimmäisten kärsimys asiasta. Jos valtio aiheuttaa omalla toiminnallaan kielteisiä ilmiöitä, jotka vaikuttavat koko kansantalouteen, on poliitiikassa jokin vialla. Väliaikaisesti valtio tienaa eri tarkoituksiin rahaa hyvinkin, mutta lopulta sekin hyöty menetetään nousevilla sosiaalikuluilla.

Suuret potit ja lisäarvonnat lisäävät pelaajien panostusta, kun ahneus on myös ominnaispiirre köyhällekin.

Kiinalainen sananlasku sanoo: "Köyhä ei ole se jolla on vähän, vaan se kuka haluaa lisää". Tämän mukaan kaikki suomen rikkaat ovat vielä köyhälistöä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja