Uutta yhteiskuntjärjestelmää muodostamaan Ihmisen perisynnin ahneuden aiheuttamille ongelmille pitäisi löytyä keinot, jotta elämä tuleville sukupolville helpottuisi. Kehitys tosiaan on mennyt eteenpäin aikojen saatossa, silti ihmisen jättämä jälki turmelee samalla maapallon sietokykyä. Vaikka aivokapasiteetti ongelmien välttämiseksi olisikin, on lajikohtainen ahneus vain pahentanut tilannetta. Haluan omalla sanomallani ottaa kantaa, mitä suomessa ja maailmassa on mielestäni vialla.

Nuorten osattomuus huolestuttaa, kun kaikki vain ajaa omia etuja.

Näyttää siltä, että kykymme huolehtia nuorista menee huonompaan suuntaan koko ajan. Nuoret, joilla on ikää yli 15- vuotta tarvitsivat ensimmäisen palkallisen työnsä kosketukseen aikuisen elämään. Nykyisen laman kourissa, ovat yritykset päättäneet olla työllistämästä kesätyöntekijöitä, joten puuttuvat tiennestit käyvät myös meidän vanhempien kukkarolle.

Suuret ikäluokat pääsivät töihin jopa 13-vuoden iässä, eikä nykyisen kaltaisia vaatimuksia työn osaamiseen ollut, sillä silloin oli yksinkertaisempaa työtä tarjolla yltä kyllin, joten vaatimattomallakin ns. älynlahjoilla varustetut ihmiset pääsivät elämästä kiinni. Nykyisin tarvitaan pitkä koulutus ja lisäksi henkilökohtaisia erityisominaisuuksia, kuten vuorovaikutustaidot, kielitaito yms.

Kyllähän totta on myös sekin, ettei nuorille kaikki työ kelpaa, tai sitten ovat yllättävän avuttomia tehtävien hallintaan.

Silti järjestelmää pitäisi kehittää, ettei nuoret jäisi ilman työtä, kun valmistuvat koulusta, jos työelämästä syrjääntyy alkumetreillä, niin vaikeaa sitä on jatkossakin paikata.

Teetätettävää työtä on varmaan olemassa ja myös varallisuuttakin työn teettämiseen, se vain on tahtotilasta kiinni haluavatko yhteisöt, yritykset, varakkaat yms. tahot ottaa vastuuta nuorten tulevaisuuden puolesta.

Jos nuoria päästetään syrjäytymään laman aikana, tulee lasku tosi kalliiksi jatkossa. Vanhemmatkin sukupolvet selviävät paremmin lamasta, kun osalla on velattomat talot, mökit jo hankittuna, niin voisivat auttaa nuoria työllistämällä pahimman laman yli.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja